Uusin blogi

Yhteystiedot

Mika Kari
Uuttukatu 6
15230 LAHTI
050-398 5601
mika.kari@lahti.fi

Blogi arkisto



Siirry arkistosivulle »

Kolumni Uusi Lahti lehti : Päiväkodin ja hallinnon remonttia

Perjantai 23.9.2011 klo 6:59 - Mika Kari


Julkaistu Uusi Lahti lehdessä 21.9. 2010

Päiväkodin ja hallinnon remontti

Käynnistynyt kunnallispolitiikan syksy vaikuttaa päällisin puolin etenevän edellisvuosien tahtiin. Lahden kaupunginjohtaja esittelee talousarvioesitystään ensivuodelle ja kaupungin eri toimipisteet palvelevat kaupunkilaisia heidän monissa tarpeissaan. Kesälomien jälkeen kaupunki on taas täydessä työn touhussa. Syysillan kajossa on kuitenkin asioita mitkä laittavat kuntapoliitikon otsan kurttuun. Viime vuonna päätetystä Lahden kunnallisveron korotuksesta huolimatta kaupungilla on edelleen paljon tehtävää taloutensa kuntoon saattamisessa. Kunnallisten palveluiden järjestäminen on kallista puuhaa. Suomalaisten kuntien on syytä muistaa se tosiasia, että globaalin talouden taantuman näivettämästä valtiosta ei ole kuntien pelastajaksi. Valtio elvytti yli 3 vuoden ajan Suomalaista kansantaloutta miljardeilla, mutta nyt on valtion oman rahakirstun pohjassa euron mentävä reikä.
 
Vaikka kansainvälinen talous antaa aihetta omaan huoleen, on kaupungilla sen omissa toiminnoissa vielä paljon kehittämistä. Kytölän asukkaana sitä ihmettelee vasta parivuotta sitten valmistuneen Kytölän päiväkodin laajennusta ja Lahden uusia liikenneympyröitä, joista jälkimmäisiä tunnutaan tehtävän kuin paremman tekemisen puutteessa. En moiti työmiehiä, vaan puuttuvaa kaupungin kokonaissuunnittelua. Kyllä kaupungilla on oltava suuren päiväkodin suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä nykyistä parempi kuva lähivuosien tilatarpeesta. Perusteltua on esittää kysymys: kenen intressissä on purkaa uuden päiväkodin julkisivua ja rakentaa lisäsiipeä ennen kuin maali on kuivunut rakennuksen seinästä sen valmistumisen jälkeen? Kenelle laitetaan lasku siitä haitasta ja kulusta, joka on syntynyt ylimääräisenä vaivana henkilökunnalle, lapsille ja vanhemmille tai rakennustöiden ajaksi tarvittavista korvaavien tilojen vuokrista? Hyötyjiä kokonaissuunnittelun puutteesta ovat jälleen uutta urakkaa tekevät rakennusliikkeet ja tästä laskun maksamme me veronmaksajat.
 
Olisi helppoa todeta edellisten esimerkkien olevan vain harmittomia yksittäistapauksia ja vetäytyä näennäisten perustelujen jälkeen takaisin mukavuusalueelle. Nyt on kuitenkin välttämätöntä etsiä asiallisia syitä kaupungin kokonaissuunnittelun puutteeseen. Onko kaupungin johtamisessa käytetty toimialamalli tehnyt toimialoista liian itsenäisiä vai eikö keskusjohdolla ole muilta töiltä aikaa toimialojen kanssa yhteiseen suunnitteluun. Vaikka esimerkit olivat rakentamisesta, niin vastaavaa osaoptimointia löytyy kaikilta toimialoilta ja keskushallinnosta.
 
Olisiko sittenkin kaupungin johtamisen suurimmat haasteet asioiden sijaan enemmänkin ajankäytössä ja puuttuvissa vastuissa? Tehdäänkö Lahdessa kokonaissuunnittelua? Kuka tekee, käsi ylös! Enemmänkin ajan henki on ollut erikoistua kuin hallita kokonaisuuksia, tämä näkyy myös kaupungin johtamisessa. Toimialat vie ja johto yrittää parhaansa mukaan pysyä perässä. Nyt kun ensivuoden talousarvio tulee taas ajankohtaiseksi, näkyy toimialojen vahva ote siinä, että talousarvion laadinnan todellisuuden tietää parhaiten vain toimialat itse. Sen paremmin kaupunginjohtaja, lautakunta, kaupunginhallitus kuin valtuusto eivät tunne talousarvion laadinnan todellista sisältöä. Asiantuntemus on toimialojen sisällä, enemmän tai vähemmän jakamattomana aarteena.
 
Tulevaisuuden Lahdessa on kaupungin toimintojen suunnittelu yhdistetty nykyistä huomattavasti tehokkaammin. Kaupunkia johtaa vaaleilla valittu pormestari. Virkamieskunnan ylimpänä, toimii ammattitaitoinen viranhaltija, joka johtaa yli 6 000 henkilön kaupunkikonsernin työntekijöitä kuin kenraali joukkojaan. Tapahtuuko tämä parhaillaan käynnissä olevan johtamisjärjestelmätyön toimesta, se jää nähtäväksi, mutta siitä olen jo varma, että vielä se päivä tulee.
 
Värikästä syksyä!
 
 
 


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: