Uusin blogi

Yhteystiedot

Mika Kari
Uuttukatu 6
15230 LAHTI
050-398 5601
mika.kari@lahti.fi

Blogi arkisto



Siirry arkistosivulle »

Kuherruskuukausi meni - asiat jäi

Torstai 2.6.2011 klo 13:32 - Mika Kari


Ensimmäisen kauden edustajalle eduskuntatyön alku on ollut poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Pitkään venyneet hallitusneuvottelut ja eduskuntaryhmän kokoukset ovat luoneet odottavan alkutunnelman uusien edustajien koulutusten, valiokuntakokousten ja täysistuntojen väliin. Eduskuntatalo, edustajat ja henkilökunta ovat tulleet tutummiksi ja työn varsinaista käynnistymistä, uutta hallitusta ja sen uutta politiikkaa olen kaipaillen odotellut.

Eduskuntaryhmämme nimesi vaalien jälkeen hallitusneuvottelujen ajaksi edustajat eri tehtäviin. Minut valittiin eduskunnan hallintovaliokuntaan ja eduskuntaryhmämme työvaliokuntaan, minkä tehtävänä on valmistella erilaisia asioita eduskuntaryhmällemme. 

Edustajan työtäni olen tehnyt kuluneen kuukauden vielä ilman avustajaa. Olen kokousten ja erilaisten tapahtumien lisäksi tavannut ihmisiä niin Päijät-Hämeessä kuin Helsingissäkin. Yksi mielenkiintoisimmista kahdenkeskisistä keskusteluista oli Venäjän suurlähetystön edustajan tapaaminen, jossa keskustelimme Lahden seudun ja Pietarin alueen yhteistyön mahdollisuuksista.

saatytalo.jpgKataisen koollekutsumassa kuuden puolueen hallitusneuvotteluissa SDP oli mukana eiliseen iltaan saakka. Tiedän että demarit olivat Säätytalolla vakavilla mielellä neuvottelemassa tuloerojen kaventamisesta, johon keskeisenä osana kuuluu suora ja välillinen verotus. Tämä vaatimus katkaisi kuitenkin Kataisen johtaman karavaanin kamelin selän. Yllätys oli melkoinen, sillä vain muutama tunti ennen neuvottelujen päättymistä olimme jo valmistautumassa puolueena hallitusohjelman käsittelemiseen.

Jää nähtäväksi pitääkö median tieto paikkaansa siitä, että Kokoomus ja Keskusta olisivat jo muutama päivä sitten taustalla sopineet hallitusyhteistyön aloittamisesta? Merkittävää tässä olisi se, että tämä olisi tehty samaan aikaan, kun toisaalla jo valmistauduttiin yhteiseen ohjelmaan! Tosin median suhteen olen tullut jo sen verran kriittiseksi, että pidän tuota vielä huhuna ja ylimääräisen dramatiikan hakemisena.

Keskustan johtamalle edelliselle porvarihallitukselle kävi miten kävi. Mikäli Keskusta lähtisi todellisen vaalitappion jälkeen Kokoomuksen apupuolueeksi, lähes samanlaiseen porvarihallitukseen, olisi se iso riski puolueen tulevalle kannatukselle. Toisaalta isompi riski Keskustalle voisi olla se, että tulisi uudet vaalit, jossa talousvaikeuksissa oleva Keskusta menettäisi kannatustaan populisteille entistä enemmän.

Itse olisin toivonut kokoomuksen, demareiden ja perussuomalaisten vahvaa enemmistöhallitusta. Tämä olisi pitänyt toteutua vaalituloksen pohjalta. Tämä ei toteutunut, vaikka SDP:n vaatimuksesta tapahtui laajasti hyväksytty Suomen EU talouspolitiikan suunnan muutos. Lopetimme jatkossa vastikkeettoman kotimaisen rahan jakamisen talouskriisien hoidossa. Hallitusneuvotteluista ulos jäänneille Perussuomalaisille (Soinille) tämä ei kelvannut. Heidän todellista syytä hallitusvastuusta väistämiseen voi kyllä hakea jostain muualta kuin itse asiasta, sillä niin iso on EU politiikaan saatu suunnan muutos.

Puheista huolimatta yhtään euroa ei Suomesta ole lähdössä ulkomaille, vaan kyseessä on lainojen takauksesta johon Suomi saa jatkossa velalliselta täydet vakuudet. Henkilökohtaisesti harmittaa vain se, että ns. portugalipakettiin vastike-ehdon tekemiseen ei ollut enää aikaa, koska porvarihallitus oli paketin jo ehtinyt viimetöinään käytännössä rakentamaan.

Neuvottelut tulevat vielä jatkumaan ja erilaisia vaihtoehtoja haetaan vielä useampia. Sitä mihin vaihtoehtoon SDP tulee olemaan valmis, on vielä ennakolta mahdotonta sanoa. Vaihtoehdoistamme keskustelemme seuraavan kerran huomenna.

Toivon, että Suomalaiseen politiikkaan vuosikymmeniä kuuluneet vakaus ja asioiden johdonmukaisuus palautuvat,  sillä kotimaan ja meidän ihmisten etujen ajamisen tarpeet eivät ole hallitusneuvottelujen aikana mihinkään kadonneet.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: