Uusin blogi

Yhteystiedot

Mika Kari
Uuttukatu 6
15230 LAHTI
050-398 5601
mika.kari@lahti.fi

Blogi arkisto



Siirry arkistosivulle »

Kolumni: Vahva kaupungin talous on köyhän paras ystävä

Torstai 4.11.2010 klo 20:00 - Mika Kari


Uusi-Lahti -lehti 3.11.2010

Vahva kaupungin talous on köyhän paras ystävä

Lahden kaupunginvaltuusto on nyt toimikautensa puolessa välissä. Kuluneen kahden vuoden aikana valtuutetuilla on ollut käsiteltävänään perinteisten hallintoasioiden joukossa useita kansalaiskeskustelussa väkevästi esiinnousseita asioita. Rantakartanon kaava, toriparkki, Anttilanmäen ja Metsäkankaan koulujen lopettamissuunnitelmat ja lukuisa joukko muita tämän valtuustokauden päätöksiä.

Kaiken huippuna on nolosti päättynyt Uusi Kunta -hanke, johon kaupunginjohdossa keskityttiin niin työajan kuin resurssienkin puitteissa täydellä panoksella.

Lahden kaupungin hallitus työstää parhaillaan talousarvioesitystä vuodelle 2011 ja taloussuunnitelmaesitystään vuosille 2012 ja 2013. Lahden kaupunginvaltuusto käsittelee hallituksen esityksen ja tekee talousarviopäätökset 29.11. pidettävässä valtuuston kokouksessa.

Viime maanantaina kaupunginhallitus äänesti kunnallisveron korottamisesta. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran (kok.) tekemän 0,5 prosentin veronkorotusesityksen mukaan lahtelaisten taskusta otetaan 7 miljoonaa euroa kaupungin talouden tasapainottamiseen.

Kaupungin talouden tasapainottamista ei tuolla seitsemällä miljoonalla kuitenkaan aikaan saada. Lahti velkaantuu veronkorotuksesta huolimatta ennätysmäistä vauhtia. Siirrämme talousongelmiamme seuraavalle ja tuleville valtuustoille lähes säälimättä.

Kaupunginjohtajan tekemä veronkorotusesitys olisi ymmärrettävä, mikäli kuluneen kahden valtuustovuoden aikana kaupunginjohdon toimesta olisi tehty kaupungin palvelutoiminnan järkeistämiseen ja talouden kuntoon saattamiseen muitakin esityksiä kuin pelkkä kyseinen veronkorotus. Toimikuntia on perustettu ja hurskaita puheita pidetty, mutta konkreettisia esityksiä ei ole kahden vuoden aikana juurikaan kuulunut.


Kuluneen kahden vuoden aikana kaupunginjohtajan aika on mennyt kaupungin toiminnan kehittämisen kannalta sinänsä tärkeisiin, mutta taloudenpidon osalta täysin toisarvoisiin tehtäviin. Kuten joitakin vuosia sitten kirjoitin tällä palstalla, Lahden kaupunki odotutti omia kehittämishankkeitaan vetämään Uusi Kunta-veturia. Hankkeen kariuduttu olemme tässä tilanteessa, seisoskelemme asemalla ja kädet tukevasti kaupunkilaisten taskuissa.

Veronkorotuksella ilman omia toimenpiteitä ei kauan pitkälle pötkitä. Palveluverkosto on kaupunkilaisten palveluita varten. Tämän palveluverkoston kehittämiselle ja uudelleen rakentamiselle on edelleen suuri tarve. Lahdessa palveluverkostoa on toimikuntien voimin selvitetty, mutta käytännön päätökset odottavat edelleen. Kaupungin yhtiöiden omistajapolitiikka on viety myös työryhmätasolle, mutta varsinaiset esitykset puuttuvat tältäkin osin.

Nyt kun prinsessa Viktorian ja prinssi Danielin Lahden vierailun tunnelma on hiljalleen haihtumassa, on aika kaupungintalolla herätä myös päätösesitysten tekoon. Tasavallassa riittää korjattavaa, eikä kaupunginjohtajan talousarvioesityksen kurpitsavaunuilla päästä taloussuunnitelmaesityksessä vuosille 2012–13 suunniteltuun 2 prosentin menokasvuun. Pelättävissä on tuntuvasti suurempi menokasvu. Näillä rakenteilla ja tällä johtamiskulttuurilla kahden prosentin tavoite on täyttä satua. Edessä on oltava rajut leikkaukset.

Toivottavasti löysän talouslinjauksen takana ei ole sellaista ideologista pohdintaa, jossa Lahden talous ajetaan sellaiseen kuntoon, että on pakko yksityistää kaikki bisnekseksi kelpaava kunnallinen toiminta. Ettemme tähän joutuisi, on meidän päättäjien otettava nykyistä huomattavasti tiukempi ote kaupungin talouteen.

Näistä madonluvuista huolimatta, oikein mukavaa syksyä!


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: